Keltainen,oranssi,punainen...
...siinäpä vasta värisuora. Se asia, josta Real Madrid jauhaa jauhamistaan, ja jonka Barca haluaisi unohtaa. Se asia, josta valitettavasti keskusteltiin kaikkein eniten klassikkokevään päätyttyä. Pepen taklaus. Pitikö siitä antaa punainen vai olisiko keltainen riittänyt? Oranssi olisi tyydyttänyt kaikkia, mutta futismaailmassa harvoin on sellaista vaihtoehtoa joka kaikkia tyydyttää.
Tuo Pepen taklaus noin 60 minuutin kohdalla ilman muuta oli jonkinlainen käännekohta. Mourinho menetti kenties kaikkein nerokkaimman taktisen oivalluksensa, sen pelaajan, joka Barcan pelistä teki niin vaikeaa. Punaisen aiheellisuudesta on helppo kiistellä. Pepe tuli tilanteeseen jalkapohja edellä, liian kovaa, ja normaalissa hidastuksessakin näytti jopa siltä että hän olisi "polkaissut" Alvesin jalkaa. Että punainen oli selvä. Sitten Madridin sivuilla julkaistussa hidastuksessa nähdään, että Pepe ei koskaan osunut Alvesiin. Mitä se lopulta muutti? Ei, se ei mielestäni muuttanut sitä tosiasiaa, että punainen piti antaa. Vaarallinen pelaaminen on saatava futiksesta pois. Osa on sitä mieltä, että punainen annetaan kun jalka on poikki ja ura ohi, osa sitä mieltä että tilanteet pitää kitkeä pois ennen kuin jotain vakavaa tapahtuu. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Vahinkoa ei saa takaisin. Mutta tuo kyseinen hidastus kuitenkin teki Dani Alvesista täyden pellen. Kuuluuko sekään futikseen? Ei. Toki Alves tiesi, että Pepe tuli rajusti, ja kuka tahansa olisi vastaavassa tilanteessa laittanut vähän värikynää mukaan. Mutta että pitää paarien kanssa pelleillä...Ja tulla samantien takaisin kentälle niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Alvesilta ilman muuta sikamaista käytöstä, täysin tuomittavaa.
Ymmärrän tavallaan Mourinhon reaktion. Ensin haukuttiin Barca-pelaajat, osin syystäkin, sitten tuomarit, ja lopulta fiasko sai arvoisensa päätösen; Mourinho lietsoi "salaliittoteoriaa"; jonka mukaan Uefa suosii Barcelonaa ja heitä on siksi mahdoton voittaa. Ymmärrettävää, muistetaan millaiset paineet Moulla on menestyä Real Madridissa, mutta toisaalta todella lapsellista. Kaikki varmasti muistavat -09 semifinaalin, jossa niin monen mielestä Chelsealle olisi pitäny viheltää useampikin pilkku. Carlo Ancelotti ja kumppanit varmasti kokivat kokeneensa vääryyttä, mutta asian kanssa elettiin ja mentiin eteenpäin. Se kertoo ammattimaisuudesta. Niinkuin Ancelotti itse sanoi, Mourinho ylitti tietyn rajan kommenteillaan. Se taas kertoo valtavista menestyspaineista, ja toisaalta ylimielisyydestä. Joskus ihan koko jalkapalloilevan maailman mielenrauhan kannalta toivoisin, että joku ostaisi Mr. Josélle peilin, vaikka syntymäpäivälahjaksi. On kuitenkin myös asioita, joita The special one teki väärin.
Miksi otin tämän asian juuri tänään esille, liittyy siihen mitä tästä kaikesta seuraa. Tänään Marca julkaisi jutun, jonka mukaan Mourinho saa 7 ottelun toimitsijakiellon. Kieltämättä kova tuomio, toisaalta oikeutettu. Jalkapalloon kuitenkin oleellisena osana kuuluu niin vastustajan kuin myös tuomareiden ja liittojen kunnioitus. Mourinho ei ole hirveästi sitä harrastanut. Aika näyttää, toteutuuko kyseinen toimitsijakielto, mutta se on nyt jo varmaa, että puhetta kevään klassikoista riittää vielä pitkään. Harmi sinänsä, että vasta viimeisessä koitoksessa nähtiin oikeasti korkealaatuista jalkapalloa, ja päästiin vihdoin pelaamaan maassa kieriskelyn ja tuomarille avautumisen sijaan. Nähtiinhän kuitenkin esimerkiksi yksi Mestareiden liigan historian hienoimmista maaleista ála Messi. Kaikki jalkapalloilullinen on kuitenkin jäänyt mediahässäkän, värisuorien, superhidastusten ja valitusten varjoon. Ja loppua kyseiselle toiminnalle ei näy.